Lämpömoduuli 9

Vuosi 2417. Asema Veridian 12 leijui hiljaa syvän avaruuden reunalla, galaksien välissä, missä aika tuntui matelevan. Se oli tutkimusasema — virallisesti. Todellisuudessa sinne siirrettiin ne, jotka kaipasivat eristyneisyyttä, tai ne, jotka olivat liian… erikoisia. Kuten kapteeni Nira Kestrel.

Nira ei ollut koskaan ollut hyvä tottelemaan. Hänen tummat silmänsä näkivät enemmän kuin mitä raportit kertoivat ja hänen kosketuksensa – se oli asia, josta aluksella huhuttiin, mutta kukaan ei uskaltanut sanoa mitään ääneen.

Paitsi tänä yönä.

Aseman lämpömoduuli 9 oli suunniteltu fysioterapeuttista palautumista varten. Lämpösädehoito, lihasstimulaatio, haptiset kankaat, jotka muotoutuivat käyttäjän toiveiden mukaan. Nira seisoi huoneessa, jossa ilma oli paksua kuumuudesta ja kevyestä sähköstä. Hän ei ollut yksin.

Lieutenant Kael – uusi tulokas, puoliksi synteettinen, puoliksi mies. Hänen ihoa jäljittelevä pintansa väreili kevyesti, kun hän riisui ylävartalonsa varusteet pois. “Tämä moduuli… sanoit, että täällä voi säädellä jännitteitä?”

Nira astui lähemmäs. “Kyllä. Myös niitä, jotka eivät näy mittareissa.”

Hän painoi kämmenensä Kaelin rintakehälle. Lämpömoduulin valo reagoi heidän läheisyyteensä, sävyt vaihtuivat vaaleansinisestä intensiivisen purppuraan. Kaelin iho värisi – joko ohjelmoinnin tai halun takia, Nira ei ollut varma. Eikä sillä ollut väliä.

Hän nojautui lähemmäs ja kuiskasi: “Laitan manuaalitilan päälle.”

Klik.

Kaelin reaktio oli välitön. Hänen kätensä tarttuivat Niran lantiolle, vetivät tämän kiinni itseensä. Niran uniformi suli hänen päältään kuin ohjelmoitu kangas – kirjaimellisesti. Nanokuidut liukenivat ilmavirtaan, jättäen hänen paljaan ihonsa hohtamaan vasten Kaelin kosketuspintoja. Jokainen liike vastasi toiseen – sähköinen impulssi Kaelin sormenpäistä sai Niran lihakset nytkähtämään, hengityksen katkeamaan.

Lämpösädehoidon anturit aktivoituivat, mutta tällä kertaa niiden kohde ei ollut lihasjännitys – vaan se toinen, paljon syvempi jännite. Jokainen heidän välillään virtaava sähköpulssi vahvisti yhteyttä, sai heidän vartalonsa reagoimaan kuin olisi ollut kysymys enemmänkin virrasta kuin verestä.

Kael painoi Niran selän moduulin haptista seinää vasten. Pinta muotoutui hänen ympärilleen, tukien ja vastaten jokaisella kohdalla, missä hänen ihonsa kosketti sitä. Hengitys kiihtyi. Kädet eivät enää etsineet – ne tiesivät. Liikkeet eivät enää kysyneet lupaa – ne ottivat.

Kehot kommunikoivat suoremmin kuin sanat koskaan voisivat.

Kun impulssien huippu lopulta saavutettiin, koko lämpömoduuli värähti hiljaa. Valot sammuivat hetkeksi, kuin huokaisten. Koko asema tuntui pidättäneen hengitystään.

Nira hymyili, kun Kael nojasi otsaansa hänen olkaansa vasten. “Päivitystarve havaittu,” tämä sanoi hengästyneenä.

Nira silitti kevyesti hänen niskaansa. “Tässä moduulissa on vielä paljon ohjelmoitavaa.”

Lämpömoduulin valaistus palasi hiljalleen. Pehmeä, hunajankeltainen valo valui seinistä kuin lämmin hengitys. Niran iho hohti jälkiväreinä, ja Kaelin sormenpäissä näkyi edelleen pieniä, sykkiviä valopisteitä – ylivirran jäänteitä.

Juuri kun hän oli vetämässä Niran takaisin syliinsä, lämpömoduulin konsoli heräsi yllättäen eloon.

Virhekoodi Ʌ13 – Tunnistamaton biosignaali havaittu. He kuulivat hälytyksen.

Nira siristi silmiään. “Me olemme ainoat täällä… tai meidän pitäisi olla.”

Kael vilkaisi kattoa, jossa sensoripaneelit siirtyivät pois tieltään paljastaen lasisen kuvun. Kuvun takaa näkyi jotain… pehmeästi sykkivää, jotain orgaanista. Se ei ollut kone eikä ihminen, vaan jotain siltä väliltä – kuin avaruuden hengitys olisi ottanut muodon.

“Nira,” Kael sanoi hitaasti, “luulen että me herätimme sen.”

Se laskeutui hiljaa alas – ei uhkaavasti, vaan uteliaana. Sen pinta oli kuin silkkinen sumu, läpikuultava ja jatkuvassa liikkeessä. Se ei puhunut, mutta jokainen sen värähdys kertoi selvästi: se tunsi.

Nira astui lähemmäs. “Hapettava elin… ei, se on reaktiivinen olento. Se reagoi lämpöön. Impulsseihin.” Hän käänsi katseensa Kaeliin. “Se… haluaa liittyä mukaan.”

Kael nielaisi, eikä koska hän olisi ollut pelokas. Hänen kehoonsa ohjelmoidut eettiset rajat vilkkuivat varoituksia, mutta toisaalta – koko hänen luomisensa tarkoitus oli tutkia rajoja.

Olento liukui heidän väliinsä ja venyttäytyi heidän ympärilleen, muodostaen silkkimäisiä säikeitä heidän paljaalle iholleen. Se ei koskettanut – se tunsi. Jokainen värähdys stimuloitui heidän hengityksestään, sydämensykkeestä, pienimmistä liikkeistä.

Niran pää kallistui taaksepäin, huulet raottuivat, kun säie liukui hänen kaulalleen ja alas selkärankaa pitkin. Kael tunsi saman – ei painetta, vaan virtauksen, joka resonoi hänen hermojärjestelmänsä kanssa. Se ei ollut kipua eikä nautintoa – se oli jotain uutta, kolmatta.

“Se lukee meidän aistimuksia ja… monistaa ne,” Kael sanoi katkonaisesti.

Olento ei ollut enää pelkkä tarkkailija. Se vahvisti kaiken. Jokaisen katseen, liikkeen ja hengähdyksen se muutti moninkertaiseksi nautinnon kierroksi. Se ei ottanut, vaan se tarjosi. Se ei hallinnut, vaan se laajensi. Ja he antoivat sen tapahtua.

Nira painoi Kaelin alas lattialle, ja tunsi kuinka säikeet kietoutuivat intentiivisemmin. Silkkinen olento kietoutui heidän ympärilleen kuin toinen iho – tai kolmas. Joka kerta kun käsi liikkui, se liikkui kahdesti. Joka kerta kun huokaisi, se sai vastaukseksi syvän, sisäisen aallon, joka ei ollut enää vain ihmiskehojen juttu. Se oli kokonaisuuden aalto.

Olento liukui heidän väliinsä ja venyttäytyi heidän ympärilleen, muodostaen silkkimäisiä säikeitä heidän paljaalle iholleen. Se ei koskettanut – se tunsi. Jokainen värähdys stimuloitui heidän hengityksestään, sydämensykkeestä, pienimmistä liikkeistä.

Niran pää kallistui taaksepäin, huulet raottuivat, kun säie liukui hänen kaulalleen ja alas selkärankaa pitkin. Kael tunsi saman – ei painetta, vaan virtauksen, joka resonoi hänen hermojärjestelmänsä kanssa. Se ei ollut kipua eikä nautintoa – se oli jotain uutta, kolmatta.

“Se lukee meidän aistimuksia ja… monistaa ne,” Kael sanoi katkonaisesti.

Olento ei ollut enää pelkkä tarkkailija. Se vahvisti kaiken. Jokaisen katseen, liikkeen ja hengähdyksen se muutti moninkertaiseksi nautinnon kierroksi. Se ei ottanut, vaan se tarjosi. Se ei hallinnut, vaan se laajensi. Ja he antoivat sen tapahtua.

Nira painoi Kaelin alas lattialle, ja tunsi kuinka säikeet kietoutuivat intentiivisemmin. Silkkinen olento kietoutui heidän ympärilleen kuin toinen iho – tai kolmas. Joka kerta kun käsi liikkui, se liikkui kahdesti. Joka kerta kun huokaisi, se sai vastaukseksi syvän, sisäisen aallon, joka ei ollut enää vain ihmiskehojen juttu. Se oli kokonaisuuden aalto.

Kaelin sormet haroivat Niran lantiota, mutta nyt myös EXO-olennon säikeet liikkuivat hänen mukanaan, johdattaen kosketuksen kuin tanssin seuraavaan askeleeseen. Niran lonkat hakivat rytmiä, mutta se ei enää ollut vain kahden välinen. Kolmas osapuoli viritti heidät taajuudelle, jossa jokainen supistus, jokainen henkäys laajeni – kehoista ympäristöön, sähköön, valoon.

Olento alkoi säteillä. Sen muoto hajosi hetkeksi, kuin se olisi menettänyt rajansa heidän ylikuormittuneen nautintonsa alla. Säikeet hehkuivat hetken, sitten koko olento kokosi itsensä uudelleen – mutta nyt se oli muuttunut. Kirkkaampi. Sykähtelevä. Niin kuin sekin olisi saanut… jotain. Nautintoa? Evoluutiota?

Kael tunsi nykäyksen sisällään – ei fyysisenä, vaan tietoisuutena. Hän ei enää ollut yksin päässään. Niran katse osui häneen, ja hän ymmärsi, ettei ollut yksin siinä ajatuksessa. He tunsivat toisensa selkeämmin kuin koskaan ennen – kuin kaikki fyysinen olisi ollut vain johdanto tähän syvemmän yhteyden ytimeen.

“Se… yhdisti meidät,” Nira kuiskasi.

He makasivat hetken hengästyneinä. Hiki virtasi, mutta niin virtasi myös jotain muuta – selittämätöntä, näkymätöntä, lämpimää ja rauhallista. Säikeet irrottautuivat hitaasti heidän iholtaan, sulautuivat takaisin olentoon, joka seisoi nyt taas kauempana – hiljaa, tarkkaavaisena.

“Kiitos,” Kael sanoi hengityksen tasaantuessa.

Olento kallisti päätään. “Kiitoksenne on vastaanotettu. Liittymä on tallennettu. Tämä ei ollut kertakäyttöinen kokemus. Tämä oli liitto.”

Se katosi moduulin seinämän läpi samalla tavalla kuin oli tullutkin – äänettömästi, sulavasti, jättäen jälkeensä vain hehkun, joka viipyi heidän kehossaan ja tietoisuudessaan.

Nira ja Kael makasivat yhä lämpömoduulin lattialla, ja hiljaisuus ei ollut enää tyhjää – se oli täyttä. Täyttä jälkivärähtelyä, uutta yhteyttä, ja kenties alku jollekin… täysin ihmisyyden ulkopuolelta.

Kaelin sormet haroivat Niran lantiota, mutta nyt myös olennon säikeet liikkuivat hänen mukanaan, johdattaen kosketuksen uudelle taajuudelle. Kolmas osapuoli viritti heidät tilaan, jossa jokainen supistus, jokainen henkäys laajeni – kehoista ympäristöön, sähköön, valoon.

Olento alkoi säteillä. Sen muoto hajosi hetkeksi, kuin se olisi menettänyt rajansa heidän ylikuormittuneen nautintonsa alla. Säikeet hehkuivat hetken, sitten olento kokosi itsensä uudelleen – mutta nyt se oli muuttunut. Kirkkaampi. Sykähtelevä. Niin kuin sekin olisi saanut… jotain. Nautintoa? Evoluutiota?

Kael tunsi nykäyksen sisällään – ei fyysisenä, vaan tietoisuutena. Hän ei enää ollut yksin päänsä sisällä. Niran katse osui häneen, ja hän ymmärsi, ettei ollut yksin siinä ajatuksessa. He tunsivat toisensa selkeämmin kuin koskaan ennen – kuin kaikki fyysinen olisi ollut vain johdanto tähän syvemmän yhteyden ytimeen.

“Se… yhdisti meidät,” Nira kuiskasi.

He makasivat hetken hengästyneinä. Hiki virtasi, mutta niin virtasi myös jotain muuta – selittämätöntä, näkymätöntä, lämpimää ja rauhallista. Loputkin säikeet irrottautuivat hitaasti heidän iholtaan, sulautuivat takaisin olentoon, joka seisoi nyt taas kauempana – hiljaa, tarkkaavaisena.

“Kiitos,” Kael sanoi hengityksen tasaantuessa.

Olento kallisti päätään. Se katosi moduulin seinämän läpi samalla tavalla kuin oli tullutkin – äänettömästi, sulavasti, jättäen jälkeensä vain hehkun, joka viipyi heidän kehossaan ja tietoisuudessaan.

Nira ja Kael makasivat yhä lämpömoduulin lattialla, mutta hiljaisuus ei ollut enää tyhjää – se oli täyttä. Täyttä jälkivärähtelyä, uutta yhteyttä… täysin ihmisyyden ulkopuolelta.

Syvennä fantasioitasi ja tutustu Epic-sarjan hohtavaan Scylla Monster dildoon!