Joulupukki suukon sai

Sitten Jari sai eriskummallisen idean. Hän haki joulupukin varusteensa ja laittoi päähänsä joulupukin hatun ja naamalleen parran. Minua nauratti. ”Mitä sä nyt pelleilet, höpsö!” nauroin. ”Pitäähän nyt pukilla olla pukin asu kun pukkeilee kunnolla”, Jari selitti ja kiskoi päälleen jo pukin punaista nuttuakin.

Joulupukki eroottinen seksinovelli
Arvioitu lukuaika: 3 minuuttia

Vuosi 2025 tulee päättymään onnelliseen ja kilttiin avioelämään, joka lienee se turvallisin ja terveellisin seksielämän viitekehys.
Joulu oli ihana. Vietimme joulun omassa kodissamme mieheni ja lapseni kanssa, ja
lisäksi vieraisilla kävi joukko sukulaisia lapsineen. Joulupukin rooli oli langennut
aviomiehelleni Jarille, ja hän oli jo hyvissä ajoin hankkinut oikeat joulupukin varusteet
partoineen kaikkineen.
Joulupukin vierailu riemastutti kovasti pienimpiä sukulaislapsia, vaikka oma poikamme on jo yläkouluikäinen ja tiesi pukin olevan hänen oma iskänsä.

Joulupukin lähdettyä aviomieheni ilmestyi pian luontevasti takaisin omana itsenään.
Kun olin keittiössä hakemassa lisää tarjoiltavaa vieraille, mieheni tuli perässäni ja tarttui minua lanteista takaa päin.
”Olinks mä hyvä pukki?” hän kuiskasi ja hieroi itseään peffaani vasten.
”Sä oot ihana pukki”, vastasin ja käännyin suutelemaan häntä. ”Mun ikioma pukki kulta.”
Vaistosimme, että olimme kumpikin halukkaita.
”Mun oma narttu”, Jari kuiskasi aivan hiljaa ja suuteli kaulaani.
Hän tiesi etten suuttunut nimityksestä. Tunsin pilluni kostuvan nopeasti. Hameeni alla ja pikkuhousujeni sisällä alkoi vallita trooppinen kuuma kosteus.

Vieraat lähtivät klo 22 mennessä ja me olimme Jarin kanssa tyytyväisiä siihen. Meitä
kumpaakin kihelmöi ajatus, mitä yö toisi mukanaan. Meillä on nykyaikana seksiä harvoin, mutta saatamme onneksi joskus innostua siihen jos tunnelma on sopiva ja kumpaakin haluttaa yhtä aikaa. Nyt tarvitsi enää odottaa, että poikamme menee nukkumaan omaan huoneeseensa.

Puolen yön aikaan vetäydyimme Jarin kanssa omaan makuuhuoneeseemme ja suljimme oven. Kumpaakin ihan hihitytti, niin innoissamme olimme.
”Saakos pukki namia?” Jari myhäili hiljaa.
”Pukki saa mitä vaan”, vastasin aistillisella äänellä.

Sitten Jari sai eriskummallisen idean. Hän haki joulupukin varusteensa ja laittoi
päähänsä joulupukin hatun ja naamalleen parran. Minua nauratti.
”Mitä sä nyt pelleilet, höpsö!” nauroin.
”Pitäähän nyt pukilla olla pukin asu kun pukkeilee kunnolla”, Jari selitti ja kiskoi päälleen jo pukin punaista nuttuakin.
Se oli hyvin koomista, sillä hän oli sitä ennen riisunut muut vaatteensa ja oli alasti.
”Nyt tehdään jouluinen pornovideo”, Jari määräsi.
”Okei, eli miten?” minä ihmettelin huvittuneena.
Jari kaivoi esiin kameran ja asetti sen jalustalle sänkymme viereen.
”Katsos, blondi narttuseni. Sun rooliasu on pelkästään noi sexyt sukat ja korkokengät,
mutta muuten sä saat olla ihan alasti. Mä oon sun tuhma joulupukki.”
Olin hämilläni mutta mukana suunnitelmassa. Minua naurattikin, mutta samalla hieman huolestutti että jos meidän poikamme ilmestyy koputtelemaan makkarin oveen.

Makasin aviovuoteellamme ylläni pelkästään tummat ohuet stay up -sukat ja mustat
korkokengät. Minusta ne olivat naiselliset ja tyylikkäät, mieheni mielestä myös seksikkäät ja jopa kiihottavat.
Jari laittoi kameran käyntiin ja tuli sitten kimppuuni, yllään pukin parta, punainen nuttu ja lakki. Näin, kuinka hänen mahtavassa erektiossa oleva kyrpänsä sojotti nutun alta.
Levitin reiteni ja Jari tuli niiden väliin, päälleni. Pukin tamineet ja parta tuntuivat
pehmeiltä ja kutittavilta.

Mieheni kyrpä etsi tottuneesti tiensä pillulleni, ja työntyi määrätietoisesti sisääni. Inahdin ja hengitykseni kiihtyi. Jari alkoi rakastella minua hitaasti, pitkin nautinnollisin työnnöin. Se tuntui upealta. Vikisin innosta, sillä tiesin että sellainen hidas rakastelu voisi kestää kauan.
Emme vielä olleet edes hengästyneitä, joten pystyimme helposti jopa puhumaan.
”Onko se Tiina tyttönen ollut kiltti?” Jari, tai siis Joulupukki, ähkäisi työntöjensä lomassa.
”On, on!” piipitin takaisin lapsekkaalla äänellä.
”Vai niin”, sanoi pukki korostetun möreällä äänellä. ”Ei kai se Tiina tyttönen ole vaan
jaellut pientä sievää pipariaan muille kuin omalle rakkaalle pukilleen.”
Kysymys hermostutti minua, sillä olen toden totta syyllistynyt joskus muutamaan
syrjähyppyyn, joista en usko Jarin tai siis Joulupukin olevan tietoinen.
”Ei tietenkään”, vinguin ja aloin sitten huokailla äänekkäämmin, ilmaistakseni ettei
puhuminen enää huvittanut.

Mieheni oli päälläni käsiensä varassa niin että saatoimme katsella toistemme kasvoja
seksin aikana. Pidimme siksi juuri lähetyssaarnaaja-asennosta. Minulla on tosin tapana sulkea silmäni kiihkon yltyessä, ja avata suuni nautinnon voihkauksiin. Niin tein nytkin.
Joulupukin parta hipaisi minua ajoittain kun hän kiihdytti työntöjään ja rakastelimme yhä voimakkaammin, kiihkeämmin. Suurehkot rintani hölskyivät rytmissä, jonka tiesin näyttävän hieman nololta mutta olkoon niin.
Sänkymme nitisi ja natisi, Joulupukki murahteli kun hänen kyrpänsä pumppasi märkää pilluani. Rakkautemme tuoksut täyttivät makuuhuoneen.
Minä voihkin yhä kovempaa: ”Ahh, ahh, ahh, ahh, mmmhhh… oih,,, oih… oih… Jeesus,
Jeesus…!”
En tiedä itsekään, miksi huudan joskus Jeesusta tai Jumalaa orgasmin lähestyessä,
vaikka en ole kovin uskonnollinen. En huutanut Joulupukkia, sillä hän oli jo sisälläni.
Orgasmin räjähtäessä minulta pääsi äänekäs kiljaisu. Se kuului varmasti poikamme
huoneeseen asti, mutta kuuluukoon nyt. Poikamme on jo sen verran iso, että tietää kyllä mitä aikuiset joskus keskenään tekevät.
Orgasmi roihusi ja hehkui sisälläni kuin sähkö. Se täytti lantioni, reiteni, tuntui säärissä
asti. Olin kietonut jalkani joulupukin ympärille, ja nyt puristin häntä jaloillani kiinni minuun tiukasti, tiukasti. Rintojeni nännit sojottivat pystyssä kohti kattoa, ja Joulupukki nuoleskeli niitä halukkaasti.
Sitten Joulupukki pääsi omaan huippuunsa, ja ruiskutti lämmintä spermaansa sisälleni.
”Huhhuh, jestas!” pystyin vain sanomaan, kun hengityksemme tasaantui.
Siitä tuli myös kotitekoisen joulupornovideomme loppurepliikki, ennen kameran
sammumista.

Lähetä oma seksinovellisi ja saat 20€ lahjakortin aikuisten verkkokauppaan

Anna fantasioidesi herätä henkiin – lähetä oma seksinovellisi meille. Sytytä intohimo, hurmaa tuhannet lukijat ja annamme sinulle 20€ lahjakortin suomalaiseen seksilelukauppaan. Lahjakortit tarjoaa pääyhteistyökumppanimme Salapalatsi.fi.



Arvostele ja kommentoi novellia

Emme julkaise sähköpostiosoitetta. Kaikki arvostelut ja kommentit tarkistetaan ja hyväksytään ylläpitäjien toimesta, joten ole asiallinen.

Leave feedback about this

  • Rating

Lue myös:

Seksikäs ja kuuma keski-ikäinen opettaja

Luennolla

Hän ei voinut valehdella. Ei silloin, kun hänen jokainen solunsa huusi miestä. ”Minä haluan sinua”,…
Pornonovelli parinvaihto

Halun yö – pornonovelli

Yksityishuone oli turvapaikka, maailma kaukana muun rakennuksen sykkivästä rytmistä. Ilma oli raskas odotuksesta ja koivujen…
Eroottinen novelli - Yöt Bankokissa

Yöt Bangkokissa

Bangkokin sydämessä, Soi Cowboyn hohtavien neonvalojen alla, he huomasivat hänet. Siro thaimaalainen nainen, jonka oli…

halu

Lapin mies

Tapahtumia edelsi päivien kiivas ja jopa kiimainen viestien vaihto. Viesteissä mentiin jo halujen maailmaan jota…

Seksiä ulkona laavulla

Hvitträskin kallioilla

Hivuttaudun Tainan vatsalle ja kiskon ulkohousut nilkkoihin saakka. Katseemme kohtaavat rintojen välissä ja alan hivuttamaan…
Naiset suutelee - seksitarinat

Muukalaisnainen ja Maija

Maija vapisi odotuksesta ja johdatti tuon kiihottavan naisen makuuhuoneeseensa. He riisuivat toisensa hitaasti ja ottivat…
1 2 3 4 5 6 7 8