Merimiesten syntinen saalis

Karibian aurinko painui hiljalleen horisonttiin, maalaten taivaan oranssin ja kullan hehkuun, kun Queen Anne’s Revenge halkoi turkooseja vesiä. Ilma oli raskas kosteudesta, suolainen merisumu sekoittui lähisaaren trooppisten kukkien huumaavaan tuoksuun. Miehistö liikkui kannella kuin yksi elävä olento, parkkiintuneet ja jäntevät vartalot tottuneina merimieselämän armottomiin rytmeihin.

Kapteeni Edward Blackbeard seisoi perään tukeutuen, musta parta hulmuten tuulessa. Hänen kasvojaan halkova arpi oli muisto menneistä taisteluista, todiste siitä, että hän oli ansainnut paikkansa merten pelottavimpana merirosvona. Terävät, jäiset silmät skannasivat horisonttia uuden saaliin toivossa. Miehistö oli levoton, viimeaikaiset saaliit eivät olleet kummoisia – vain muutama laatikko mausteita ja kourallinen kultakolikoita. He tarvitsivat jotain suurempaa, jotakin, joka saisi heidät unohtamaan hiljaiset kuukaudet.

”Kapteeni! Edessä on laguuni!” huusi mastossa keikkuva vartiomies. ”Näyttää siltä, että meillä on aarre käsissä!”

Blackbeard siristi silmiään ja seurasi vartiomiehen osoittamaa suuntaa. Laguuni, piilossa uteliailta katseilta. Vesi oli kristallinkirkasta, aallot nuolivat kallioisia rantoja, ja vehreä kasvillisuus kietoi lahden suojiinsa kuin vartioiden sen salaisuuksia. Kapteenin sydän jysähti rintaan, kun hän antoi käskyn ankkurin laskemisesta. Tämä voisi olla juuri se käänne, jota he olivat odottaneet.

Hiekka upotti kevyesti saappaiden alla, kun miehistö levittyi tutkimaan rantaa. Blackbeard seisoi hetken paikallaan, hengittäen syvään ilmaa, jossa tuntui jotain… toisenlaista. Aavistus, joka nosti ihon kananlihalle.

Palmujen lomasta kuului kevyt kahahdus. Esiin astui nainen.

Hän oli kuin aikansa unohtanut ilmestys: hänen yllään oleva niukka asu korosti ja paljasti hänen muotojaan juuri sopivasti ja kihartuva tukka kehysti kasvoja, joissa yhdistyivät viattomuus ja kiusoitteleva tietoisuus. Naisen katse liukui hitaasti miehistön kasvoilta toisiin, kunnes pysähtyi Blackbeardiin. Hymy nousi naisen huulille, hidas, lupaileva kaari, joka vihjasi salaisuuksiin ja houkutuksiin.

”Tervetuloa, kapteeni,” nainen lausui pehmeällä, samettisella äänellä. ”Olen odottanut sinua.”

Blackbeard kohotti kulmaansa. ”Odottanut? Ja kuka sinä olet, kaunokainen?”

Nainen astui lähemmäs, hänen askelensa painautuivat hiekkaan. Miehistön keskuudessa kuului hiljaista mutinaa, sillä ilmassa oli jotakin tavallisesta poikkeavaa. Blackbeard oli ensimmäisenä perillä, saappaat hiljaa hiekkaa vasten. Laguuni kylpi epätodellisen kauniissa kuutamossa, jonka valo tanssi tummien varjojen kanssa.

Nainen kallisti päivänvarjoaan, paljastaen kasvonsa kokonaan. ”Isabella,” hän esitteli itsensä, ojentaen hienostuneesti hansikkaan verhoaman kätensä.

Blackbeard epäili hetken, mutta tarttui sitten tarjottuun käteen. Hän tunsi sähköisen värähdyksen kulkevan kehonsa läpi, kun hänen sormensa koskettivat naisen kämmentä. ”Kapteeni Edward Blackbeard,” hän esittäytyi karkealla äänellään. ”Miksi sinä olet tällä saarella, Isabella?”

Nainen nauroi kevyesti, hänen naurunsa oli kuin kultaiset kellot tuulessa. ”Ah, kapteeni, suoraan asiaan. Ihailen sitä miehissä.” Hänen vihreät silmänsä tuikkivat ilkikurisesti, kun hän puristi kapteenin kättä aavistuksen pidempään kuin olisi tarvinnut ennen kuin irrotti otteensa. ”Olen täällä tarjotakseni sinulle ja miehistöllesi… ainutlaatuisen kokemuksen.”

Blackbeard hymähti, hänen kiinnostuksensa heräten väistämättä. ”Kokemuksen? Minkälaisen kokemuksen?”

Isabella astui vielä lähemmäs, hänen äänensä aleni tummaksi kuiskaukseksi. ”Sellaisen, joka kietoutuu aarteen, salaisuuksien… ja erotiikan ympärille.”

Miehistö vaihtoi katseita, kiinnostus oli nähtävissä jokaisen kasvoilta. Blackbeard hymähti itsekseen ja tarkasteli Isabellaa uusin silmin. Tämä ilta lupasi olla jotain aivan muuta kuin yksinkertaisen aarrejahti.

”Kerro lisää,” kapteeni murahti, hänen huulilleen kaartuen ilkikurinen hymy.

Blackbeard tunsi, kuinka Isabella veti häntä syvemmälle mysteeriinsä jokaisella sanallaan. Hänen äänensä oli kuin pehmeä aalto, joka huuhtoi pois kaiken muun – miehistön kuiskinnat, kaukana loimottavan nuotion rätinän, jopa ajan kulun. Kapteeni ei ollut mies, joka antautui helposti viettelykselle, mutta tämä nainen… Hän oli kuin kutsu tuntemattomaan, seikkailu, jota ei voinut vastustaa.

“Ja jos suostun leikkiisi, Isabella, niin mitä sitten tapahtuu?” Blackbeard kysyi, astuen askeleen lähemmäs. Hän tunsi naisen tuoksun – makean ja viettelevän, kuin eksoottinen kukka, joka avautui vain öisin.

Isabella hymyili salaperäisesti ja nosti hieman leukaansa, antaen ilta-auringon säteiden valaista kasvonsa. Hänen katseensa oli pehmeä, mutta vaativa. Kuin nainen, joka tiesi tarkalleen, mitä halusi. “Silloin, kapteeni, sinun täytyy seurata minua.”

Hän kääntyi kevyesti kuin tanssija ja lähti kulkemaan rantaviivaa pitkin kohti kätkettyä polkua, joka johti syvemmälle saaren vehreään sydämeen. Blackbeard epäröi hetken – miehistö seurasi tilannetta tarkkaavaisina, mutta kukaan ei sanonut sanaakaan.

Blackbeard lähti seuraamaan naista, sydän kiihtyen jokaisella askeleella. Polku oli kapea ja mutkitteleva, auringon viimeiset säteet alkoivat hiipua. Pian he saapuivat pieneen, piilossa olevaan paviljonkiin, joka oli rakennettu syvälle trooppisen metsän suojaan. Tuulen mukana kantautui veden solinan ääni – jossain lähettyvillä oli vesiputous.

Isabella kääntyi ympäri ja katsoi häntä silmiin. “Sinä et pelkää, kapteeni. Sen näkee. Mutta tiedätkö, mitä haluat?”

Blackbeard ei ehtinyt vastata, kun Isabella istuutui alas, nosti toisen jalkansa penkille paljasten paljaan jalkovälinsä. Kapteeni oli kokenut mies, nähnyt maailmaa, maistanut elämän kaikkia makuja – mutta tämä oli jotain aivan muuta.

Isabella avasi itseään sormilla enemmän. Blackbeard murahti himosta, hän lähti kävelemään Isabellaa kohti avaten vyötään.

Isabella ei vastustellut – päinvastoin, hän veti Blackbeardia itseään kohti. Blackbeard tunsi suonissaan eläimellisen halun, kun iso ja jäykkä elin upposi Isabellan sisälle, kuin se olisi ollut jo ennalta päätetty kohtalo. Isabellan kädet kulkivat pitkin Blackbeardin rintaa, vetäen nahkatakin auki, paljastaen suolasta ja auringosta karaistuneen ihon. Mies tarttui häntä vyötäröstä, painoi hänet vasten paviljongin puista kaidetta ja antoi himolleen vallan.

Blackbeard ei ollut mies, joka antautui. Mutta tällä kertaa – tällä kertaa hän halusi antautua ja uppoutua syvälle. Uudelleen ja uudelleen. Heidän hengityksensä sekoittui lämpimään yöilmaan huokausten täyttäessä ilman.

Blackbeard tarttui Isabellan reisiin, nosti hänet kevyesti ylös ja painoi hänet vasten puisen paviljongin pylvästä. Isabella kietoi jalkansa hänen ympärilleen, vetäen häntä lähemmäs, heidän vartalonsa liimautuessa toisiinsa, kuin meri olisi viimein saavuttanut rantansa. Blackbeard tarttui kovemmin Isabellan pakaroista ja nosti häntä rytmikkään ylös ja alas, tunsi kuinka hänen kostea aukkona upposi häneen.

Isabella hengitti raskaasti hänen allaan, kun Blackbeard nopeutti tahtiaan. Isabella tuntui uskomattoman hyvältä hänen elimensä ympärillä. Vaikka hän oli Isabellan sisällä, hänestä tuntui että hänen jäykkää elintään pakotti. Hän ei vain voinut lopettaa. Elin liukui niin pehmeästi sisään ja ulos, Isabella oli niin märkä…

“Mitä ihmettä?!” He kuulivat ällistyneen huudahduksen pimeästä. Blackbeardin vartiomies, Marco, oli seurannut häntä ja näki nyt tämän himojen lihallisen kohtaamisen. Blackbeard lopetti touhunsa ja laski Isabellan maahan elimensä ollessa vielä jäykkä ja pakottava. Isabella hymyili ilkikuristesti ja vinkkasi Marcoa heidän luokseen.

“Liity meidän seuraan” Isabella sanoi pehmeästi. Hän otti Marcoa kädestä, veti hänet lähemmäksi ja avasi housut. Hän ohjasi kapteenin istumaan penkille ja alkoi ottamaan häneltä suihin, samalla kun tarjosi märkää alapäätään Marcolle.

Marco katsoi Isabellan kuun valossa märkänä kiiltävää alapäätä ja tunsi, että hänellä oli pakottava tarve laittaa elimensä Isabellan sisälle. Lopulta Marco ei voinut vastustaa, vaikka kapteeni oli siinä hänen vastapäätään. Marco työntyi Isabellan sisään, kuului litisevä ääni, kun hän veti nautinnollisesti elintään pois ja laittoi takaisin sisään. Isabella tuntui uskomattomalta.

Blackbeard ei voinut enää vastustaa Isabella kuumaa suuta ja kosteita huulia, jotka olivat kietoutuneet hänen elimensä ympärille. Hän tunsi nyt sykkivän tunteen elimessään ja purkautui ähkäisten Isabellan suuhun. Myös Marcolla oli huippu tulossa, hänen tahtinsa koveni, hänen lantionsa iskut vasten Isabellan pakaroita kiihtyi ja elin painui syvemmälle ja äänekkäästi sisään, kunnes hän ei enää kestänyt vaan purkautui voimakkaasti.

Blackbeard ja Marco olivat sanattomia ja hengästyneitä. Isabella suoristeli vaatteitaan ja sanoi pehmeällä äänellä “Teidän on varmaan mentävä katsomaan missä muu miehistönne on.”

“Lähettäkää tänne seuraava, odotan häntä tässä.” Isabella katsoi heitä pehmeästi ja viekoittelevasti.

Blackbeard ja Marco olivat edelleen sanattomia, kun he kääntyivät ja lähtivät takaisin. Meni muutama minuutti, ennen kuin Marco sai sanottua “Seireeni” ja molemmat olivat taas hetken hiljaa.

“Seireenit ovat vain merellä” sanoi Blackbeard, eikä oikein vieläkään sisäistänyt tapahtunutta.

Yksi miehistön jäsenistä käveli heitä vastaan ja huudahti “Missä te olette olleet?”

“Käy katsomassa tuolla paviljongilla” Blackbeard vain sanoi ja jatkoi matkaansa kohti laivaa.